lomalla olen

... juhlinut joulua sukulaisten kanssa ja uuttavuotta naapureiden seurassa.

 ... viettänyt kämppiselämää parhaiden kavereiden kanssa toivoen, että joskus löydän vielä yhtä hyviä kämppiksiä.

... valvonut liian myöhään.

... innostunut lukemaan kun on ollut aikaa.

... lukenut Rick Yanceyn Viides Aalto -trilogian ja itkenyt ahdistuksesta avaruusolentojen takia.

... tilannut Suomalaisesta kirjakaupasta Victoria Aveayardin Punaisen kuningattaren ja ahmaissut sen hetkessä.

... kuvannut elokuvaa.

... laskenut (vaikkakin hieman peloissani) Himoksen mustia rinteitä hyvässä seurassa. Ja huomatkaa, hissilläkin tuli tyrittyä vain kerran eikä kukaan saanut tällä kertaa aivotärähdystä.

... käynyt siskon kanssa leffateatterissa katsomassa Passengerin, joka ihastutti. Jennifer Lawrence näytteli kirjailijaa ahdistavalla avaruusmatkalla mukanaan Chris Pratt, eihän siitä voi kun tykätä.

... ihastunut viime vuoden uudenvuodenkirjeeseeni ja kirjottainut uuden seuraavalle vuodelle.

... tehnyt luvattoman tylsiä lupauksia ja muistellut kulunutta, ikimuistoista vuotta.

... käynyt Prison Islandissa ja päättänyt, että haluan joskus kokeilla myös Jyväskylän keskustan Mysteeriä.

... matkastunut mummolaan Onnibussilla kavereiden kanssa.

... kävellyt ulkona pakkasessa ja uhrannut sormeni valokuvaamiselle.

... oppinut uusia korttipelejä.

... jututtanut aivan älyttömän ihania ja villejä serkkupoikiani, neljä- ja kuusivuotiaan jutut ovat mahdottoman hauskoja.

... nauranut samoille pikkupojille, jotka karjuivat mummulan alakerrassa ja kysynyt sitten, minkä takia huuto oli niin kauhea. Kuusivuotias vastaa tähän naama peruslukemilla: "Kun tabletista loppu akku."

... kuunnellut papan haitarinsoittoa ja fiilistellyt niitä vuosien takaisia hetkiä. Kun olimme pieniä, pompimme ja tanssimme ja painimme mummun ja papan sängyssä siskon kanssa haitarin soidessa taustalla. Pienempi serkkupoika suostuikin tanssimaan kanssani, mutta vanhempi totesi, etteivät pojat tanssi ennen kun ovat naimisissa.

... fiilistellyt Spotifyn vuoden 2016 lempparibiiseistäni koostuvaa listaa, maannut sohvalla yksin kotona ja lauleskellut.

... neulonut itselleni polvisukat.

... saanut kuulla, että rakas (no, ainakin muistamisen arvoisten kauppareissujen kohde) lähi-Siwamme on saanut sulkemispäätöksen.

... saanut vihdoinkin hankittua uudet silmälasit ja hieman kauhistellut rohkeaa valintaani.

... odottanut innoissani lunta ja kyyristellyt sisällä, kun mittari nousi yli kahdenkymmenen.

... tehnyt kaurapuuroni kauramaitoon ja heittänyt mukaan pakastettuja mustikoita ja banaania.

... tutustunut e- ja äänikirjapalvelu Bookbeatiin, jonka valikoima on suoraan sanoen aika mahtava.






Lomaterveisin Seela

Kommentit

  1. Kuulostaa just täydelliseltä lomalta :) ja noi lasit on tosi kivat!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti