turisteina turussa
Kun meiltä kysyttiin, miksi aiomme lähteä Turkuun, emme osanneet vastata. Miksi Turkuun? No miksi ei. Halusimme lähteä jonnekin ja ehkä matkat Helsinkiin ja Tampereelle kyllästyttivät. Ehkä ajatus siitä, että voisimme lähteä jonnekin kauemmas - noin vain lähteä - paikkaan, jota emme oikeastaan tunteneet, kiinnosti.
Itse ainakin pyörittelen päässäni ajatusta, että muutaman vuoden päästä olen vapaa lähtemään milloin haluan ja lentämään pois, ihan yksin tai kenen kanssa ikinä haluan. Ei se ehkä silloin ole tai tunnu niin yksinkertaiselta ja helpolta. Mutta mistä tietää, ehkä se onkin. Voisi vain paeta. Tai ei ehkä paeta, lähteä vain.
No, niimpä varasimme Onnibussin sivuilta bussimatkat Turkuun. Yhtäkkiä olikin jo lauantaiaamu, kello oli kuusi aamulla ja matkamme alkoi. Linja-autoasemalla olo oli yllättävän virkeä. Nousimme bussin kakkoskerrokseen ja varasimme etupenkit. Oli mielettömän kaunista. Aamut ja uudet alutkin ovat usein kauniita.
Neljän tunnin bussimatka kului syömällä aamupalaa, meikkaamalla (osoittautui yllättävän vaikeaksi ilman peiliä bussissa) ja juttelemalla kavereiden kanssa, sekä matkakirjan parissa. Mukanani oli Estelle Maskamen DIMINY: Tarvitsen (Did I Mention I Need You?). Luokittelen sen hömppäkirjoihin, kirjallisuuteen, jota kulutan valitettavasti muutaman kirjan liikaa kuukaudessa.
Perille saavuttuamme olimme hetken hukassa. Kukaan meistä ei ollut käynyt Turussa useampaan otteeseen. Eihän sen torin löytäminen sitten ollutkaan kovin hankalaa. Sieltä oli helppo suunnistaa kaikkialle.
Aluksi etsimme kahvilan. Emme ehkä siksi, että halusimme kahvia, sillä kukaan meistä ei juo kahvia. Ehkä lattea tai jäälattea satunnaisesti. Päädyimme Fontana Cafe -nimiseen kahvilaan, joka sijaitsi lähellä toria vanhassa rakennuksessa. Paikka näytti aika tyhjältä, mutta astuimme rohkeasti sisään. Ehkä ihmiset olivat ulkona paistattelemassa päivää tai sitten varttia yli kymmenen ei ollut otollisin aika aamukahveille. Meidän menoamme tyhjyys ei haitannut, päinvastoin; saimme valloittaa sohvat keskenämme. Fontanassa oli viihtyisää ja sitruunamarenkipiiras maistui. Voisin poiketa uudestaankin.
Seuraavaksi suuntasimme ostoksille. Mukaani lähti korvikset (Ur & Penn), farkkuhame (Zara),
jollaisesta olin jo haaveillut pitkään, seeprahousut, toiset upeat housut, t-paita (kaikki kolme H&M) ja coolit aurinkolasit, "Kauneus on katsojan silmissä." (Tiger).
Shoppailuun kului tuhottomasti aikaa ja siinä samalla ehti tullakin nälkä. Jonkin aikaa etsittyämme löysimme Hansasta Pasta Fabbrica -nimisen tuorepastapaikan. Ruoka tuli ja meni nopeasti. En tiedä, oliko silloin jo niin kova nälkä, mutta tykkäsin kovasti neljän juuston pastastani.
Pyörähdimme katsomassa Turun kirjastoa, jota olimme kuulleet kehuttavan. Olihan se hieno, varsinkin vieraskielisten kirjojen osasto. Olisi tehnyt mieli lainata Kerstin Gierin Unien kirjat -trilogian kolmas osa alkuperäiskielellä saksaksi. Mutta en omistanut (valitettavasti en omista vieläkään) Turun kirjastokorttia, eikä kielitaitonikaan valitettavasti olisi riittänyt.
Turun Bucket list:illä oli tietenkin myös turistina oleminen, pakko oli siis käydä Tuomiokirkossa ja vaeltaa Aurajoen rantaa. Pysähtelimme räpsimään kuvia ja nautimme aurinkoisesta säästä.
Liian pian tuli aika palata kotiin, tai ainakin nousta bussiin ja istua se toinen neljä tuntia. Matka kului kirjan, pistaasipähkinöiden ja muistivihon parissa.
Reissusta jäi hyvä fiilis, Turku oli siisti paikka ja ehdottomasti pitää joskus lähteä uudelleen. Ehkä vähän kauemmaksi aikaa, kuin päiväksi.
Seela
Itse ainakin pyörittelen päässäni ajatusta, että muutaman vuoden päästä olen vapaa lähtemään milloin haluan ja lentämään pois, ihan yksin tai kenen kanssa ikinä haluan. Ei se ehkä silloin ole tai tunnu niin yksinkertaiselta ja helpolta. Mutta mistä tietää, ehkä se onkin. Voisi vain paeta. Tai ei ehkä paeta, lähteä vain.
No, niimpä varasimme Onnibussin sivuilta bussimatkat Turkuun. Yhtäkkiä olikin jo lauantaiaamu, kello oli kuusi aamulla ja matkamme alkoi. Linja-autoasemalla olo oli yllättävän virkeä. Nousimme bussin kakkoskerrokseen ja varasimme etupenkit. Oli mielettömän kaunista. Aamut ja uudet alutkin ovat usein kauniita.
Neljän tunnin bussimatka kului syömällä aamupalaa, meikkaamalla (osoittautui yllättävän vaikeaksi ilman peiliä bussissa) ja juttelemalla kavereiden kanssa, sekä matkakirjan parissa. Mukanani oli Estelle Maskamen DIMINY: Tarvitsen (Did I Mention I Need You?). Luokittelen sen hömppäkirjoihin, kirjallisuuteen, jota kulutan valitettavasti muutaman kirjan liikaa kuukaudessa.
Perille saavuttuamme olimme hetken hukassa. Kukaan meistä ei ollut käynyt Turussa useampaan otteeseen. Eihän sen torin löytäminen sitten ollutkaan kovin hankalaa. Sieltä oli helppo suunnistaa kaikkialle.
Aluksi etsimme kahvilan. Emme ehkä siksi, että halusimme kahvia, sillä kukaan meistä ei juo kahvia. Ehkä lattea tai jäälattea satunnaisesti. Päädyimme Fontana Cafe -nimiseen kahvilaan, joka sijaitsi lähellä toria vanhassa rakennuksessa. Paikka näytti aika tyhjältä, mutta astuimme rohkeasti sisään. Ehkä ihmiset olivat ulkona paistattelemassa päivää tai sitten varttia yli kymmenen ei ollut otollisin aika aamukahveille. Meidän menoamme tyhjyys ei haitannut, päinvastoin; saimme valloittaa sohvat keskenämme. Fontanassa oli viihtyisää ja sitruunamarenkipiiras maistui. Voisin poiketa uudestaankin.
Seuraavaksi suuntasimme ostoksille. Mukaani lähti korvikset (Ur & Penn), farkkuhame (Zara),
jollaisesta olin jo haaveillut pitkään, seeprahousut, toiset upeat housut, t-paita (kaikki kolme H&M) ja coolit aurinkolasit, "Kauneus on katsojan silmissä." (Tiger).
Shoppailuun kului tuhottomasti aikaa ja siinä samalla ehti tullakin nälkä. Jonkin aikaa etsittyämme löysimme Hansasta Pasta Fabbrica -nimisen tuorepastapaikan. Ruoka tuli ja meni nopeasti. En tiedä, oliko silloin jo niin kova nälkä, mutta tykkäsin kovasti neljän juuston pastastani.
Pyörähdimme katsomassa Turun kirjastoa, jota olimme kuulleet kehuttavan. Olihan se hieno, varsinkin vieraskielisten kirjojen osasto. Olisi tehnyt mieli lainata Kerstin Gierin Unien kirjat -trilogian kolmas osa alkuperäiskielellä saksaksi. Mutta en omistanut (valitettavasti en omista vieläkään) Turun kirjastokorttia, eikä kielitaitonikaan valitettavasti olisi riittänyt.
Turun Bucket list:illä oli tietenkin myös turistina oleminen, pakko oli siis käydä Tuomiokirkossa ja vaeltaa Aurajoen rantaa. Pysähtelimme räpsimään kuvia ja nautimme aurinkoisesta säästä.
Liian pian tuli aika palata kotiin, tai ainakin nousta bussiin ja istua se toinen neljä tuntia. Matka kului kirjan, pistaasipähkinöiden ja muistivihon parissa.
Reissusta jäi hyvä fiilis, Turku oli siisti paikka ja ehdottomasti pitää joskus lähteä uudelleen. Ehkä vähän kauemmaksi aikaa, kuin päiväksi.
Seela
Kommentit
Lähetä kommentti