äitienpäivänä 2016

"Kuka äiti on? Mitä äiti on?"
Hän kysyy.
Äiti on henkilö, johon voin
luottaa,
joka kuuntelee
vaikka sitä väsyttää.
Äiti on käsite, joka tarkoittaa
kaikkia äitejä maailmassa.
Myös sinua.
Minulle äiti on ihminen, jonka
pelkkä olemassaolo
tuo turvaa.
























Lahjaksi äidille: Kaikki se valo jota emme näe (engl. All the light we cannot see), Anthony Doerr (kutkuttaa päästä itsekkin lukemaan tämä!) ja siemenkodanpoistaja

Tänä vuonna äitienpäivä kului urheilun ja ruuan merkeissä. Laitoimme aamupalaa ja sitten valmistelimme kakkua siskoni kanssa. Kävimme perheen kanssa pelaamassa Hutungissa tennistä, kukaan meistä ei ole supertähti, mutta pelaaminen on aina yhtä hauskaa. Pelin jälkeen kävimme suihkussa, laittauduimme ja otimme mummin kyytiin. Söimme Kissanviiksissä, aika takuuvarma valinta, jos halua tosi hyvää ruokaa. Tällä kertaa jaoimme kahdet etanat alkuruuaksi ja minä tilasin pääruuaksi Viiksen lankkupihvin, josta tykkäsin kovasti.
Palasimme kotiin ja koristelimme limepiiraan. Ohje löytyy täältä. Koska piirakkaan tarvittiin vain keltuaisia, käytimme valkuaiset marenkiin, jolla korvasimme kermavaahdon. Lime sopi ihanasti kevääseen, oli vähän hapanta ja kevyttä, mutta sopivan makeaa. Sitten kuvasimme ulkona ja ihastelimme kevättä. Elämä maistuu hyvälle.
































Seela

Kommentit

  1. Moikka Seela!

    Näin sun huhtikuun suosikit postauksen ja siellä näkyi EF:n esite, mahtavaa! Oon itse ollut EF:n kautta Kaliforniassa ja nyt kesällä meen Floridaan. Voin kyllä sanoa että ihania reissuja EF:n kautta. Brighton on todella tykätty kohde, ja uskon että et tulisi pettymään. Mä mielelläni autan aina ihmisiä jotka miettivät kielimatkoja, multa voi kysyä IHAN MITÄ vaan! Laitan mun kaikki yhteistiedot tonne alas ehkä voit jotakin kautta ottaa muhun yhteyttä. Mulla on tietoa myös erikoisalennuksista :)

    emiliaemppu (KIK)
    emiliaachristine (Instagram direct)
    emiliaemppu@hotmail.fi

    Ota rohkeesti yhteyttä! Tää sun blogi on todella kiva. Mullakin on kielimatka blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäät :) Sunkin blogi vaikuttaa kivalta, täytyy tutustua siihen vähän paremmin. Laitan sitten viestiä, jos tulee jotain kysyttävää.

      Poista

Lähetä kommentti