jos kotini puhuisi

Tällä kertaa päätin koota teille vähän erilaisen sisustuspostauksen. Päätin jättää kiillotellut kuvat siististä huoneestani ja näyttää sen toisenkin puolen, oman huoneeni sellaisena, kun se tuppaa lomalla ja arkenakin olemaan.

Yöpöytä notkuu tavaraa; edellisen päivän lounaslautaset, tyhjä purkkapussi, vastaneuletotut villasukat, joita ei ole vielä päätelty. Lattialla ostoskasseja, vaatteita, pyykkikori kyljellään. Kirjastonkirjat aseteltu pinoihin lattialle, mitä olen lukenut ja mitkä palautetaan, mitä aion vielä lukea.

Tyhjiä teekuppeja, puoliksi juotuja ja sitten unohdettuja meikkipöydällä. Tavaroita kasattuna sängylle, jossa vietän suurimman osan ajastani kotona, kirjoittaen ja lukien, katsellen leffoja ja sarjoja. Masentunut viirivehka, jonka riippuvat lehdet kaipaavat vettä.

Kirjahylly, jonka kyllä joskus järjestelin esteettisesti, mutta joka sotkettiin etsiessä kaverille matkalukemista. Salikassi sängyllä, sohvalla, kengät ja juomapullo pyörivät ympäri huonettani. Kuollut ruusu maljakossa ikkunalaudalla.

Ja mitä mun kotini sitten kertoisi? Elän hallitussa kaaoksessa, eikä mun huoneeni tällä hetkellä ole lähelläkään pahimpia hetkiä. Mun elämäntapani ei ole rutiininomainen, ennen saatoin kertoa pitäväni siitä, että joka aamu herättiin samaan aikaan, että joka ilta tehtiin tietyt samat asiat ennen nukkumaanmenoa. Siinä on kuitenkin tietynlaista jännitystä, kun saa tehdä, mitä mieli tekee milloin haluaa.

Jos meidän perheen koti puhuisi, se puhuisi elämästä ja kertoisi inhimillisyydestä. Se kertoisi, että me viihdytään täällä. Se ehkä äidillisesti muistuttaisi mua vaihtamaan lakanat sängystäni tai imuroimaan useammin, mutta jos se ei muistuttaisi, se ei olisi oma koti.

Seela