9 minuuttia ennen keskiyötä: pelkään epäonnistumista
"Our greatest fear should not be of failure ... but of succeeding at things in life that don't really matter."
- Francis Chan
- Francis Chan
Äiti sanoi ennen kokeita, etten saa stressata liikaa. Että älä sitten ruoski itseäsi liikaa, jos et pääsekään sinne. Älä huoli äiti, huikkasin, mä itken ehkä pari iltaa sen jälkeen ja sitten kaikki on taas okei. Onhan se pettymys jos sinne IB:lle ei lopulta pääse. Sellainen pettymys, että maailma kaatuu siihen hetkeksi. Kun on jo suunnitellut sellaisia tulevaisuudenkuvia, että se koulu kuuluu elämään.
Tapanani ei ole ollut ottaa ylimääräisiä paineita koulusta, koska tiedän, että se tulee lopulta menemään niin kuin menee eikä mitään hätää ole. En ole stressaajaihminen, mutta olin aamupäivän aivan varpaillani. Heräsin reilun kolme tuntia ennen lähtöä ja vaeltelin ympäriinsä, sydän hakkasi.
Mistä se tulee, se pelko? Miksei voi antaa itselle helpommin anteeksi? Kyllä ne tärkeät, isot asiat saa harmittaa. Olen kunnianhimoinen, haluan saavuttaa, haluan jollakin tapaa menestyä. Pelko epäonnistumisesta kuitenkin tulee jossain vaiheessa vastaan. Ei uskalla alkaa tavoittelemaan suuria, jos joutuu kuitenkin olemaan pettynyt itseensä. Omista unelmista on vaikea kertoa muille, koska silloin tulee tarve todistaa onnistuvansa.
Eikä koskaan ole ollut sellaista tarvetta, että pitäisi näyttää muille jotakin mitä ei ole. Ei ole ollut tarvetta miellyttää muita ihmisiä. Haluan tehdä asiat omalla tavallani, haluan olla erilainen. Kuitenkin siellä sisällä joku pieni ääni kontrolloi. Mitä epäonnistuminen edes on? Mikä on täysin epäonnistumista ja mikä on vain pieni inhimillinen virhe? Onko sillä lopulta niin paljon väliä? Että tuleeko menestymään elämässä vai onko se menestyminen sitä, ettei tarvitse pelätä epäonnistuvansa?
Tapanani ei ole ollut ottaa ylimääräisiä paineita koulusta, koska tiedän, että se tulee lopulta menemään niin kuin menee eikä mitään hätää ole. En ole stressaajaihminen, mutta olin aamupäivän aivan varpaillani. Heräsin reilun kolme tuntia ennen lähtöä ja vaeltelin ympäriinsä, sydän hakkasi.
Mistä se tulee, se pelko? Miksei voi antaa itselle helpommin anteeksi? Kyllä ne tärkeät, isot asiat saa harmittaa. Olen kunnianhimoinen, haluan saavuttaa, haluan jollakin tapaa menestyä. Pelko epäonnistumisesta kuitenkin tulee jossain vaiheessa vastaan. Ei uskalla alkaa tavoittelemaan suuria, jos joutuu kuitenkin olemaan pettynyt itseensä. Omista unelmista on vaikea kertoa muille, koska silloin tulee tarve todistaa onnistuvansa.
Eikä koskaan ole ollut sellaista tarvetta, että pitäisi näyttää muille jotakin mitä ei ole. Ei ole ollut tarvetta miellyttää muita ihmisiä. Haluan tehdä asiat omalla tavallani, haluan olla erilainen. Kuitenkin siellä sisällä joku pieni ääni kontrolloi. Mitä epäonnistuminen edes on? Mikä on täysin epäonnistumista ja mikä on vain pieni inhimillinen virhe? Onko sillä lopulta niin paljon väliä? Että tuleeko menestymään elämässä vai onko se menestyminen sitä, ettei tarvitse pelätä epäonnistuvansa?
"Älä ajattele ikäviä asioita. Se on minun elämänohjeeni."
- Nipsu
Ehkä joskus on kuitenkin ajateltava niitä ikäviäkin asioita. Mutta ei liian usein.
Seela
Kommentit
Lähetä kommentti