holding on to teddy bears

Täällä taas. Anteeksi pitkä poissaoloni, lupasin kyllä kirjoittaa, mutta en joka päivä. On ollut kaikenlaista ja kaikenlaisesta on selvitty. Nyt ollaan vihdoinkin lomalla ja vapaalla. Kohta on joulu, kahden yön päästä. Aika huristaa ohitse, joulut ja uudet vuodet ja synttärit ja elämäkin. En halua kasvaa aikuiseksi.

Olen tässä ajatellut. No, kaikenlaista. Sitä sun tätä. Liikkunut syvissäkin vesissä, sillä välillä pitää miettiä omaa arvomaailmansa ja maailmaa yleensäkin. Uuden tarinaideani (ehkä siitä joskus lisää...) myötä olen pohtinut kuolemaa, ihmisiä ja sitä, miksi. Onneksi lomalla on ihanasti aikaa kirjoittaa. Ja miettiä kaikkea lisää, tätä kohta mennyttä vuotta ja sitten niitä seuraavia. Kovasti olen myös pohtinut vaihtoon lähtemistä, joka ehkä pieni unelma olisi.

Ja sitten siihen asiaan. Kaikista artisteista maailmassa ihailen kaikkein eniten Alessia Caraa. Tekisin juuri sellaista musiikkia, jos saisin valita. Jos tekisin musiikkia. Scars to your beautiful oli biisi, joka voitti minut täysin puolelleen. Tänään YouTube -ehdotuksiin ponnahti tämän biisin musiikkivideo ja koin, että nämä lyriikat täytyy jakaa myös teidän kanssanne.

Seventeen, Alessia Cara

My daddy says that life comes at you fast
We all like blades of grass
We come to prime and in time we just wither away
And it all changes
My view with a looking glass won't catch the past
Only photographs remind us of the passing of days
Oh nothing stays the same from yesteryears
See I recall being afraid of the dark
And holding on to teddy bears
I'd wrap myself in blankets just to cover me from fears
That was then and now I'm here
And the night is mine

So hear me scream
I was too young to understand what it means
I couldn't wait til I could be seventeen
I thought he lied when he said take my time to dream
Now I wish I could freeze the time at seventeen
I'm seventeen
Seventeen
Now I wish I could freeze the time at seventeen

My mother said don't forget where you come from, where you've been
Always keep your closest friends they can't slip away
They keep you grounded
Oh keep yourself surrounded with good advice
And yeah I guess that sounded nice when I was ten
Oh but never were there truer words
In all my days I've ever heard
And when she told me little girl the answer is love
So those are words that I keep with me
Though the seasons change so quickly
Keep them buried in my heart
And never fought

So hear me scream
I was too young to understand what it means
I couldn't wait 'til I could be seventeen
I thought she lied when she said take my time to breathe
Now I wish I could freeze the time at seventeen
I'm seventeen
Seventeen
Now I wish I could freeze the time at seventeen

I been goin' on, I been growin' up
I'm a know it all, I don't know enough
See I was racing and waiting for the day that I would be old enough
Guess I'll be patient and pace myself gotta prepare for when goings rough

I was too young to understand what it means
I couldn't wait 'til I could be seventeen
I thought she lied when she said take my time to breathe
Now I wish I could freeze the time at seventeen
I'm seventeen
Seventeen
Now I wish I could freeze the time at seventeen

Seela

Kommentit