go there
Huominen on se päivä, jota on odotettu kauan. Lähden Brightoniin kolmeksi viikoksi kielimatkalle, se jännittää ja ihastuttaa samaan aikaan. Mutta kun jotain on odottanut niin kauan, kun siitä on puhuttu ja on pakattu ja on tehty kaikki valmistelut, siitä ei voi todellakaan perääntyä.
Toivottavasti palaan Suomeen monia kokemuksia rikkaampana. Ehkä matkan jälkeen voisin tehdä muutaman postauksenkin Brightonista. Jätän nyt blogin kolmeksi viikoksi, mutta uskon, että matkan jälkeen minulla on paljon kerrottavaa.
Tuntuu oudolta olla niin kauan poissa kotoa, sillä täytyy myöntää että tykkään vain olla kotona ja välillä ihan yksin. Tuntuu myös oudolta tavata ne kaikki ihmiset, joiden kanssa on jutellut netissä ja jotka tuntee, mutta joita ei ole koskaan nähnyt. Ja jättää taakseen itselle tärkeät ihmiset, perheen ja kaverit. Tulen kaipaamaan teitä, mutta en liikaa.
"Take every risk, drop every fear."
Seela

Kommentit
Lähetä kommentti