ensimmäistä kertaa tänä vuonna...

...pyöräilin kuntosalille eikä se jäänyt yhteen kertaan.
Mä olin jo innoissani ootellut, että milloin voin lähteä pyöräilemään ja vihdoinkin tiet oli saatu melko lailla puhdistettua hiekasta. Vaikka bussikortti onkin ihan kätevä kapistus, polkupyörään voi luottaa aina.

...satoi kunnolla vettä.
Vähän pelotti, että keväästä tulee tosi kuiva ja pöly vaan leijailee ympäriinsä. Onneksi satoi vähän, ehkä ne kasvitkin alkaa kohta oikeasti kasvamaan.

...ostin jotain vain ja ainoastaan kevään takia.
Onko teillä muillakin tapana selitellä joka keväistä ostosvimmaa sillä, että nyt on kevät ja saa ostaa uusia vaatteita? Mulle ainakin näin käy ihan joka vuosi. Mä löysin mitä ihanimmat kengät ja vaikka ne oli budjettiin astetta kalliimmat, mä päätin ostaa ne, koska kerta kaikkiaan tarvitsin kevätkengät.


 ...oli oikein aurinkoinen ja melkein jopa oikein lämmin päivä.
Tuntui lopultakin siltä, että tästä talvesta on selvitty. Pitää ehkä koputtaa puuta, ettei kohta ole taas pakkasasteita ja lunta maassa.

...tajusin, että eka lukiovuosi on kohta ohi.
Suoraan sanottuna se, että aika kuluu koko ajan kovalla vauhdilla pelottaa. Asialla on toinenkin puoli, toisaalta kaikkea tulevaa odottaa niin innoissaan ja on niin valmis jo kasvamaan pois kaikesta vanhasta. Niin kuin elämä olisi vaate, josta pitäisi jo luopua ja jonka tavallaan haluaisi antaa pois, mutta joka on silti sun lempivaate.

...käytiin kavereiden kanssa kävelyllä ulkona.
Kaikkein eniten mä odotan sitä, että ulkona on nättiä ja voi ottaa ihania valokuvia ja mennä omenatarhaan piknikille. Lähteä keskellä yötä extemporekävelylle kun on edelleen valoisaa ja lämmintä.


...sain jotain oikeasti aikaan ja vietiin porukalla kasa vaatteita kirpparille.
Vaikka muitten vaatteita näkyy vähän enemmän sieltä pöydältä katoavan, se ei oikeastaan haittaa mua sillä sain kuitenkin vietyä ne mun vaatteet sinne. Kerrankin hyvä idea ei jäänyt vaan sille ideatasolle ja siitä voi olla ihan ylpeä.

...käytin farkkutakkia ja kevyempää urheilutakkia.
Kevään pienet ilot saa vaan niin hyvälle tuulelle. Toiset pitää farkkutakkia ihan vuoden ympäri, mutta mulle farkkutakki on selvä merkki lähestyvästä lämmöstä.

Seela

Kommentit

Suositut tekstit