pitkästä aikaa pääsiäinen



"Sillä välin saapui kevät, ihana ja ystävällinen kevät, joka ei herättänyt liian varhaisia toiveita eikä tuonut pettymyksiä, sellainen harvinainen kevät, josta iloitsevat sekä kasvit, eläimet että ihmiset."

Pääsin vihdoinkin lomailemaan perjantain Himoksella vietetyn laskettelupäivän ja nyt lauantain työpäivän jälkeen. En jaksa enää seisoa ja tuntuu siltä, että kaikki energia on valunut musta pois ja oon vaan käytetty rätti eikä musta oo enää mihinkään.

Vielä pitäisi saada aikaan kaikkea, erityisesti pitäisi valmistautua tulevaan koeviikkoon. Pitäisi ehtiä lepäämään ja hengähtämään. On se kumma vaikka mulla koulua tällä hetkellä onkin ihan naurettavan vähän, silti ehtii keksimään itselleen kaikkea ja väsymään.

Olen huomannut että...

kellojen kääntö vaikutti mun elämään ihanan positiivisesti ja se kaikki valon määrä antaa ihan hirveästi energiaa

viimevuoden pääsiäisestä kului vuosi ja tuntuu, että se olisi tapahtunut niin kauan aikaa sitten

ihmisillä on koko ajan liian kiire, kaiken pitää olla lyhyttä ja nopeaa ja kohta pitää olla jo seuraavassa paikassa, eikä jaksa nauttia siitä paikasta, missä jo on

salilla käyminen saattaa jopa tuottaa tulosta ja kuinka hyvältä se tuntuukaan

❤ vaikka siivoaminen on yks mun ehdottomista inhokkijutuista, kevätsiivous on ehkä parasta mitä mä tiedän tällä hetkellä



Mitä sun pääsiäiseen kuuluu?

Seela

Kommentit

  1. Monta kertaa yritin, mutta joka kerralla luin otsikon pääsiäisen päästäiseksi.

    Mun pääsiäiseen on kuulunut hirveä määrä herkkuja, piirtelyä ja hyviä kirjoja. Aika täydellinen yhdistelmä, sanoisin! Siivoaminen on todellakin kamalaa, mutta niin vain itsekin tein viime viikolla kevätsiivouksen huoneessani ja löysin paljon kadonneita esineitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pääsiäinen kuulostaa oikein ihanalta! Ja ehkä siitä siivoamisesta joskus oppii tykkäämään (tai sitten ei :))

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit