matkalla: bryssel

On pakko ihan ensiksi sanoa, että ihanaa olla kotona! Joka matkalla tulee selvemmäksi, miten paljon rakastan matkustamista, mutta aina uusissa kaupungeissa seikkaillessa varmemmaksi tulee, että Suomi on just mun paikkani, että tänne mä kuulun. On kaupunkeja ja maita, joissa kävisi mielellään uudelleen, on sellaisia kaupunkeja, joissa voisi jopa asua jonkin aikaa, mutta kyllä mä Suomeen aion sitten lopulta sopivassa elämänvaiheessa asettua.

Päätin jakaa matkapostaukset muutamaan osaan, koska julkaistavaa kuvamateriaalia ja tarinoita löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Belgia ei tule ensimmäisenä mieleen matkakohteena, suurin osa matkailijoista siellä on työmatkalaisia. Täytyy myöntää, että ennen matkaa tiesin hävettävän vähän Belgiasta, mutta nyt voin kertoa oppineeni jotain! Tiivistettynä: vohvelit, ranskalaiset perunat (ei Ranskasta, vaan Belgiasta!!) ja kaljaa.

Bryssel, Belgia

Meidän lennot oli inhimilliseen aikaan, toisaalta Helsinki-Vantaa kuhisi matkailijoita heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Lentomatkakin oli inhimillinen, reilu kaksi tuntia. Uskaltauduin jopa vessaan. Jostain syystä olen onnistunut kehittelemään itselleni jonkinmoisen lentopelon, siskon mielestä olen katsonut liikaa Lentoturmatutkintaa. En tiedä, kun eihän se koskaan ennen ole ollut, ainahan me ollaan lennelty.





Lauantai-ilta kului espanjalaisen tuttavaperheen luona. Mä olen kymmenenkuukautisena heidän luonaan Espanjassakin käynyt, iskä opiskeli perheen isän kanssa Tanskassa ja sitten me kaikki päädyttin Brysseliin. Vertailtiin kolmea erilaista kulttuuria: espanjalaista, suomalaista ja belgialaista. Oli mielenkiintoista kuulla myös heidän elämästään Brysselissä, vuoden aikana on opittu kaikenlaista.

Kierreltiin sunnuntaina nähtävyyksiä tihkusateessa, keskusaukio Grand Place ja pissaava poikapatsas Manneken Pis. Syötiin ensimmäiset belgialaiset vohvelit kermavaahdolla ja kuumalla suklaalla, mutta päädyttiin matkan lopussa siihen, että mitä vähemmän täytteitä, sitä parempaa. Simpukat on myös yksi Belgian erikoisuuksista, joten niitä käytiin myös maistelemassa.








Toisena päivänä käytiin ihailemassa Atomiumia, ajeltiin hissillä ylös asti ja katseltiin maisemia kaupungin yli. Sieltä suunnattiin Neuhausin tehtaanmyymälään, josta mukaan lähti kolme kiloa suklaata. Kaikkea sai maistaa ja kyllä me maisteltiin. Iltapäivä kului kuvaillen ja laiskotellen täydellisessä piknikpuistossa. Olisipa Jyväskylässäkin samanlaisia spotteja ihania eväsretkiä varten.

Tiistaiaamupäivällä käytiin lyhyellä kierroksella Europarlamentissa ja myöhemmin iltapäivällä tuttavaperheen isän johdolla Euroopan Neuvostossa. Ihan perinteisiä turistikohteita ne ei ollutkaan, mutta mun mielestä oli tosi kiinnostavaa käydä, varsinkin kun oli hyvä opas. Nähtiin kokoustiloja ja myöhemmin meidän kuviemme vierellä Angela Merkel ja muut päättäjät samassa tilassa. Ei musta taida silti poliitikkoa tulla.


Bryssel oli mielenkiintoinen kaupunki, ei kaikkein kauneimpia näkemiäni, mutta ehdottomasti näkemisen arvoinen. Ehkä lähdetään sinne vielä joskus uudelleen.

Seela

Kommentit