maaliskuun suosikit





ensimmäinen kosketukseni luonnonkosmetiikkaan - BOHO Green Revolution Organic MATTE Eyeshadow 107 Sienne

Edellisellä kerralla Oulun Ruohonjuuressa tätä ihailin, ja tällä kertaa se tarttui mukaan. Täytyy sanoa, että normaalisti en maksaisi kymmentä euroa yhdestä luomivärista, mutta tästä se kannatti maksaa. Väri on täydellinen, ihanan oranssi ja poltteinen. Pigmenttiä on riittävästi ja luomiväri toimii aivan yhtä hyvin ekona. Muutenkin on tullut tutkailtua eläinystävällisiä meikkejä ja tehtyä taustatyötä ennen ostoksille lähtöä.




NYX Eye and Eyebrow Pencil SPE926

Näin vilaukselta jossakin naistenlehdessä sinistä rajauskynää alaluomella ja sitten löysin juuri sopivan kynän tähän tarkoitukseen. Vertailin erilaisia sinisiä ja NYXiltä mukaan lähti kynä, joka tuo uskomattoman piristyksen tavalliseen meikkiin.


Puhdistus, Sofi Oksanen (2008)

On pakko sanoa, että olihan se vaikuttava. Luin kirjan äikän projektia varten, mutta olisin varmasti tarttunut tähän jossakin vaiheessa elämääni. Onneksi luin sen nyt. Lukukokemus oli mahtava.

"Pelko asettui kuin tuttuun taloon. Kuin se olisi ollut vain käymässä jossakin ja palannut illaksi kotiin."



lasinen juomapulloni

Jonkin aikaa olin jo haaveillut lasisesta juomapullosta ja sitten se tuli ostettua. On ollut treenissä ja matkalla mukana, suosittelen ehdottomasti. Stadiumin nettikaupasta oli ainakin tällä hetkellä samainen juomapullo loppuunmyyty, mutta eiköhän lasisia pulloja löydy myös muualta.



bullet journal

Törmäsin muutamissa blogeissa bullet journaliin ja tein Pinterestissä vähän taustatyötä. Yksinkertaisimmillaan bullet journal on itse rakennettava kalenteri, josta löytyy kaikki nopeasti ja helposti. Tykkään itse koristella omaa vihkoani, kokeilla erilaisia fontteja, sekä kukkasia. Ehkä tulossa onkin postaus bullet journalista erikseen.

lue lisää täältä!



joka kolmas päivä kuoleva viirivehkani

Jossakin tutkimuksessa sanottiin, että huonekasvit vähentävät stressin määrää. Uskallan olla erimieltä, taidan stressaantua, koska kasvini näyttää välillä nuupahtaneelta. Mutta onhan se silti suosikkini.



kaakaotaatelit, edelleen

Nam!!

Ed Sheeranin Divide -albumi

Olisihan se ihan huijausta, jos en mainitsisi Edin uutta albumia suosikkipostauksessani. Sen verran on sentään tullut kuunneltua.

"Barefoot on the grass, listening to our favorite song."
- Perfect

"I saw that both your smiles were twice as wide as ours
Yeah you look happier, you do."

- Happier

"Hallelujah,
You were an angel in the shape of my mum
You got to see the person I have become
Spread your wings and I know
That when God took you back, he said, 

"Hallelujah, you're home.""
- Supermarket Flowers

Ja viimeiseinä, muttei suinkaan vähäisimpänä Haloo Helsingin Hulluuden highway -albumi

Jotenkin varsinkin levyn sanoitukset iski muhun ja kovaa. Haloo Helsinki on ollutkin pitkään mun suosikkilistalla ja livenäkin on bändi tullut nähtyä. Saattaa olla, että sama levy löytyy vielä huhtikuunkin suosikeista.

"Ja jumalako rankaisee, 
Kun toiset täällä päähän potkaisee 
Ja kuka muka kuuntelee, 
Kun kaikki illat itketään uneen."
- Kärpästen herra

"Kai tuskaa tarvii jokainen, että tietää miltä tuntuu olla ihminen 
Mut sen määrää säädellä jos vois, niin moni ei hajois paineen alla pois."
- Yhdessä ihminen

"Ei kukaan meistä ole arvoton ja lähtiessä ihan yhtä paljon meistä jää."
- Yhdessä ihminen

"Ja sä vihaat niin paljon sitä kuinka ääriajattelu lietsoo vihaa 
Ja vegaanit tappelee siitä, että kuka täällä kehtaa syödä hedelmälihaa."
- Hulluuden highway

"Tai jos sä poikkeat tieltä, niin onko kaikki hautapaikat sittenkin varatut."
- Hulluuden highway

"Mieti, et miksi tää maailma oksentaa 
ja miksi nyt enemmän kuin koskaan masentaa. 
Kun joku suunsa aukaisee niin joku pommin laukaisee,
mut oot sä se voima, joka potkaisee."
- Hei haloo

Seela

Kommentit