summer bucket list: lettukestit ja telttailua
Vietimme ihanan päivän ulkona kavereiden kanssa, toteuttaen samalla kesän bucket list:iä (täältä). Tälläistä kesän pitäisi oikeasti olla, yhdessäoloa, kaunista säätä ja niitä asioita, joista tykkää.
"If I had a flower every time you made me smile and laugh I'd have a garden to walk in forever."
Päivämme alkoi letuilla. Paistoimme ison kasan lättyjä muurikalla nauttien auringosta. Totta puhuen lettuja paistaessa taisi melkein hiki valua otsalta, niin kuuma suoraan auringonpaisteessa ja muurikan edessä oli. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen (lieneekö ollut, ettemme aiemmin olleet käyttäneet muurikkaa) lettujen paisto sujui hienosti. Lopulta pääsimme syömään, siinä vaiheessa oli jo kova nälkä. Musiikki soi ja oli pakko vain nauttia.
Juomavinkki: Lisäämällä veteen jääpaloja, joissa on mintunlehtiä ja limenpaloja, vedestä tulee ihanan raikasta ja hyvän makuista.
Seuraavaksi nappasimme mukaan katuliidut, ja lähdimme tekemään taidetta. Piirtelimme kaikenlaista mitä nyt tuli mieleen. Pian kukkaset ja viestit ohikulkijoille piristivät tietä. Kädet olivat liidussa, mutta mitäs pienistä. Hyttyset inisivät ja niinhän siinä kävi, että piirtelyiden jälkeen päädyimme levittelemään kortisonivoidetta hyttysten puremiin.
Pitihän muutama kuvakin ottaa. Tykkään tosi paljon uudesta haalaristani, jonka tilasin Zarasta muutama viikko sitten. Asukokonaisuuteeni kuului myös valkoiset sandaalini Kookengästä, joilla on mahdottoman hyvä kävellä ja jotka sen lisäksi näyttävätkin tyylikkäiltä.
Sitten päätimme pelata mölkkyä ja heittää tikkaa. Tikanheitto oikeastaan melkeimpä sujui, vaikka kolmella tikalla mitään ennätyksiä ei tullutkaan. Osuimpa kerran kymppiinkin, en ihan napaan, mutta melkein. Pihalla oli kaunista, kun aurinko säteili ja kaikkialla oli vihreää. Kukat kukkivat ja oli varmasti yksi kesän lämpimimmistä päivistä.
Löysimme Trivial Pursuit Team -pelin, joka olikin tosi hyvä. Joskus aiemmin sitä vähän katsottiin ja sitten todettiin, että kysymykset olivat aika vaikeita. Olihan osa niistä, mutta oli muutamia, jotka olivat helppojakin. Tiimeissä oli hauska vastailla ja peli toimi kivasti.
Oli taas nälkä. Söimme loput letut, sillä niitä jäi aika paljon suuresta taikinasta. Pelailimme ja vietimme iltaa, katselimme, kun aurinko painui horisonttiin ja piilouduimme hyttysiltä. Tunnelmaa loivat kynttilät ja illan hämärä.
"Here's the nights that turned into mornings with the friends that turned into family."
"Be thankful for your life, spend time in nature, breathe deeply, let go of your worries, forgive yourself and others, and build your lilfe around what you love."
♥:lla Seela

Kommentit
Lähetä kommentti