tasan vuosi sitten
Ai mikä? No ensimmäinen blogipostaus, onhan siitä nyt jo niin kauan. Ei ole tainnut mikään muu blogi olla mun elämässä näin pitkää tovia, ja ehkä tämä on nyt tällainen jokseenkin pysyvä ratkaisu.
Parasta bloggaamisessa on tietenkin ne kommentit. Ne saavat niin hyvälle tuulelle. Kun joku tulee kertomaan, että on lukenut mun juttuja. Siitä tulee ihana olo, jotenkin tuntuu, että ehkä tällä kaikella on jotain merkitystä.
Vuoden aikana on tapahtunut jos jonkinlaista. Olen kasvanut ihmisenä ja vähän myös bloggaajana. Olen etsinyt omalle blogille suuntaa, kokeillut erilaisia juttuja. Kaikkein tärkeintä, olen kirjoittanut ja tulen kirjoittamaan.
Seela

Onnea yksivuotiaalle! Toivottavasti viihdyt blogimaailmassa vielä pitkään :) <3
VastaaPoistaSulla on oikeesti tosi ihana blogi ja tätä on kiva lukee :)
VastaaPoista