9 minuuttia ennen keskiyötä: pari sanaa feminismistä
naistenpäivänä
valkoinen ruusu marketin kassalla,
suklaalevy perheen naisille isältä
ja Beyoncen Single Ladies ruotsin tunnilla
Ihmiset, minä itse, feminismi. Antaa sen kalshkahtaa toisten korvaan pahalta. En aio selitellä kenellekään omaa käsitystäni feminismistä. Kuka tahansa saa itse päättää vihaanko miehiä. Viisas yhteiskuntaopin opettajakin kertoi, että sanalla voi olla useampi merkitys. Ja kyllä, on myös ihmisiä, jotka vetävät asiat liian pitkälle, mutta sellaisia ihmisiä on joka puolella eikä vain feministeissä.
Minusta maailmastamme kertoo paljon jo se, etteivät ihmiset uskalla sanoa sitä suoraan. Ettemme uskalla nousta seisomaan ja puhua kasvokkain feminismistä. Pelkää loukkaavansa toisiaan omalla mielipiteellään, pelkää toisten suuttuvan.
Puhutaan tasa-arvosta. Katsotaan sitten naisia Lähi-Idässä ja Afrikassa, ympäri maailman. Hymyillään, no onhan meillä täällä nyt asiat paremmin. Katsotaan miehiä Suomessa, haukutaan siviilipalveluksen suorittaneita. Oho, katso kun Ruotsikin palauttaa asevelvollisuuden. Sanotaan, että ollaan tasa-arvoisia. Haukutaan kavereita homoiksi, nolottaa. Todetaan Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa että harvemmin ne naiset ovat tietotekniikkaihmisiä. Saadaan palkkaa enemmän tai vähemmän.Yleistetään, katsotaan sormien läpi.
Olen feministi. Suutun, jos kuulen ihmisten puhuvan vähättelevästi esimerkiksi raiskaamisesta. Että muutama nainen raiskataan ja siitä nostetaan kauhea haloo. Jos on faktoihin katsomista, Amerikassa yksi neljästä tytöstä raiskataan pelkän collegen aikana. Kuinka moni mies joutuu pelkäämään elämänsä aikana sellaista? Ja sitten voisin alkaa paasaamaan pukeutumissäännöistä. Voisin alkaa paasaamaan vaikka mistä, mutta pidän kieleni kurissa.
Olen kasvissyöjä, haluan kierrättää, suojella ympäristöä, menestyä elämässä ja opiskella, haluan rakastaa itseäni sellaisena kun olen. Haluan muidenkin tekevän niin, rakastavan ja kunnioittavan itseään ja toisiaan. Minulla on omat arvoni, mutta arvostan muiden näkemyksiä vaikkakin hiljaa kohotellen kulmiani. Olen nainen, olen ihminen. Omassakin käytöksessä on parannettavaa, harvoin me täydellisiä ollaan. Toivottavasti meillä on joku päivä samanlaiset
mahdollisuudet menestyä ja epäonnistua sukupuoleen katsomatta.
Seela
Kommentit
Lähetä kommentti